Kertomus YEK 1 luokan sisätilaetsinnän kisapäivästä Kukan kanssa.

Ilmoittauduin Kukan kanssa 2.3 Kokkolaan YEK sisätilaetsintään Kennelliiton tapahtumakalenterista löytyvän ilmoittautumislomakkeen mukaisesti. Ilmoittautuminen tehtiin ensin sähköpostilla ja pian sain ilmoituksen, että olimme saaneet paikan. Seuraavaksi paikka maksettiin sekä täytettiin google formssi. Samassa yhteydessä ilmoitettiin järjestäjille, että Kukka tarvitsee ekan virallisen Nose Work kirjasen etsintää varten. 7.3 saapui kisakirja, jossa oli ohjeet kisapäivää varten. mm. Whatsapp ryhmään liittymiskoodi, jossa päivän kulkua ilmoitellaan.

11.3 Aamusta saavuimme Kokkolaan koko perheen voimin näin hiihtolomaviikon lopuksi 🙂 Ilmoitin, etukäteen että ehdimme paikalle juuri 9:45. Ilmoittautumisaika oli 9:30-9:45. Lähetin varalta jo etukäteen koiran rekkarista ja rokotustodistuksesta kuvan. Loppujen lopuksi ehdimme hyvin paikan päälle. Ilmoittautumisen yhteydessä täytettiin kisakirja rekisteripaperissa olevilla tiedoilla, rokotustodistus tarkistettiin myös samalla. Seuraavaksi koira otettiin kontista ja koiralta tarkistettiin mikrosiru, jotta se täsmää papereissa olevaan koiraan. Kisa alkoi tuomarinpuhuttelulla sekä rataantutustumisella ilman koiria.

Kuva @KokkolanKoirakilta

Kukka oli joukon viimeisimpiä ja suoritti toisen nartun kanssa kaikki osiot viimeisenä niitä vuorotellen. Saimme tuomarilta luvan poistua alueelta. Lähdimme Kokkolaan Random kahvilaan aamukahville 🙂 Tähän kahvilaan sai ottaa koiratkin sisälle <3 Perheellä olikin jo nälkä. Ruokailun jälkeen jännitys kilpailuista alkoi pikkuhiljaa saavuttaa kartturinkin 🙂

Kaupungilta palailtiin takaisin, kun 12 koira oli tekemässä kahta viimeistä osio etsintään (whatsapp). Koirat käytettiin jaloittelemassa ja odoteltiin omaa vuoroa. Ulkona oli lämmittelyalue, jossa kävin kerran kukan kanssa ennen sisällemenoa. Sisällä oli toinen lämmittelyalue hajupurkkiratana, jossa pääsin palkkaamaan tosi hyvin koiraa oikean purkin löytämisestä. Kukalla ei ole määriteltyä ilmaisua. Tällä hetkellä intensiivinen haistelua on se, millä hajun löytyminen tulkitaan.

Kisapaikka oli vanha päiväkoti, pitkät käytävät veivät ensimmäiselle etsintäpisteelle. Paikalla oli tuomari, ajanottaja sekä muuta henkilökuntaa. Olimme saaneet luvan kuvata Kukan etsintää osa-alueilla. Lähtöpaikalla minulla on tapana jutella Kukalla ja samalla silitellä koiraa. Ja antaa lähtölupa. Kehänarun virkaa osassa paikoissa toimitti teippi osassa kynnys. Aika lähtee kun jompi kumpi ylittää viivan.

Ensimmäinen etsintä YEK 25/25p.

Uskomattoman hyvä ensimmäinen virallinen löytö ja erinomainen työskentely Kukalta tässä osiossa. Kukalle on ajansaatossa kehittynyt ns. kisapalkka, märkäruoka jota ei saa missään muualla kuin kisapaikalla. Tälle lienee osa syy hyvää motivaatioon. Seuraavaan etsintään siirrettiin heti palkkauksen jälkeen (palkkauspaikka oli näytetty etukäteen rataantutustumisessa). Ensimmäisen löydön jälkeen tuntui ihan hurjalta että täysin uudessa paikassa Kukka oli pystynyt toimimaan. Ajatus tuli heti löytäisikö se seuraavankin?

Löytö! toinen etsintä YEK 25/25p. Voi sitä iloa ja palkka oli ruhtinaallinen palkkauspaikalla pakasterasiasta. Seuraavaksi oli pieni tauko ja 3 – 4 osio eli päivän viimeiset etsinnät. Alla videot viimeisistä etsinnöistä. Löydät tuli molemmista (25/25+25/25), kartturi olisi voinut kertoa tuoli löydön jo 7s kohdalla, mutta ei uskonut että koira oli oikeassa, kun käveli heti ekana suoraan löydölle 😀 Oppimisretket ovat parhaimpia koiraharrastuksessa 🙂

Päivä päättyi tulosten jakoon. Uskomattoman tyytyväinen päivään. Kukka sai vielä kotona herkkuja erinomaisesta suorituksesta <3 100/100p. sijoitus 8/20. Erittäin koukuttava laji myös ohjaajalle, minulle jää vain tulkinta kun Kukka etsii.