Pentukurssit Oulussa

2007 vuodesta alkaen meillä on käynyt useita tuhansia eri rotuisia pentuja harjoittelemassa pienryhmissä. Ikäsuositus osallistumiseen noin 12 viikon iästä noin 8 kuukauden ikään saakka. Vanhemmille koirille suosittelemme arjen tottelevaisuuskurssia. 

Pentukurssin tarkoitus on aloittaa koiran koulutus pennulle sopivassa määrin. Harjoittelemme rauhoittumista, luopumista kiinnostavasta kohteesta, luoksetuloa, kohdetyöskentelyä, perusasentoakontaktia sekä hihnassa kävelyä.  Tutustumme erilaisiin palkitsemistapoihin kurssin aikana. Kontaktin painotus harjoituksissa luo hyvät pohjat tulevaa arkielämää varten kotikoiran kanssa sekä harrastuksiin tähtääville koirakoille mainion aloituksen tavoitteelliseen koulutukseen. Koulutusmateriaali sisältyy hintaan ja on sähköpostissa jokaisen treenikerran jälkeen.  Tällä kurssilla tutustumme lisäksi turvallisesti Pentujen agilityyn. Kouluttamisen teoriaan pääset tutustumaan luennolla.  Lisäksi voit halutessa osallistua pentukurssilaisena ilmaiseksi valokuvaukseen Oulussa kesällä tai syksyllä 2024.

Tervetuloa mukaan kursseille ! Meillä on vain yksi ryhmä kerrallaan hallissa.

Pentukurssi

ti 13.2, 20.2, 27.2, 12.3 klo 18:20(täys)
su 18.2, 25.2, 3.3, 10.3, 17.3 klo 18:40(täys)
ma 26.2, 11.3, 18.3, 25.3 klo 18:30(täys)
ma 11.3, 18.3, 25.3, 8.4 klo 17:30(täys)
ti 12.3, 19.3, 26.3, 2.4 klo 19:20(täys)
ti 19.3, 26.3, 2.4, 9.4 klo 18:20(täys)
ti 26.3, 2.4, 9.4, 16.4 klo 16:40 (täys)
su 24.3, 7.4, 14.4, 21.4 klo 19:00(täys)
ma 8.4, 15.4, 22.4, 29.4 klo 18:30 (täys)
la 6.4, 13.4, 20.4, 4.5 klo 10:00 (täys)
la 6.4, 13.4, 20.4, 4.5 klo 11:00 (täys)
ti 23.4, 30.4, 7.5, 14.5 klo 16:40(täys)
ma 15.4, 22.4, 29.4, 6.5 klo 17:30(täys)
ti 16.4, 23.4, 30.4, 7.5 klo 18:20 (täys)
pe 26.4, 3.5, 17.5, 24.5 klo 17:30 (täys)
pe 26.4, 3.5, 17.5, 24.5 klo 19:30 (täys)
su 5.5, 12.5, 19.5, 26.5 klo 20:00(täys)
ma 6.5, 13.5, 20.5, 27.5 klo 18:30 98e(tilaa 1:lle)
ma 6.5, 13.5, 20.5, 27.5, 3.6 klo 19:25(täys)
ti 7.5, 14.5, 21.5, 28.5 klo 16:00(täys)
ma 20.5, 27.5, 3.6, 10.6 klo 17:30 (täys)
ti 14.5, 21.5, 28.5,4.6 klo 18:20 98e(tilaa 1:lle)
pe 31.5, 7.6, 14.6, su 16.6 klo 19:30(täys)
ma 3.6, 10.6, 17.6, 24.6 klo 18:30 98e (tilaa2:lle)
la 1.6, 8.6, 15.6, 29.6 klo 10:00(täys)
la 1.6, 8.6, 15.6, 29.6 klo 11:00(täys)
ti 11.6, 18.6, 25.6, 2.7 klo 18:20 98e(tilaa)
ma 17.6, 24.6, 1.7, 8.7, 15.7 klo 17:30 111e(tilaa)
ma 8.7, 15.7, 12.8, 19.8, 2.9 klo 18:30 111e(tilaa)
ma 15.7, 12.8, 19.8, 26.8 klo 19:25(täys)
ma 12.8, 19.8, 26.8, 2.9, 9.9 klo 17:30 (tulossa)
ti 13.8, 20.8, 27.8, 3.9, 10.9 klo 17:15 (tulossa)
ti 13.8, 20.8, 27.8, 3.9, 10.9 klo 18:15 (tulossa)
pe 16.8, 23.8, 30.8, 13.9 klo 16:50 98e  (tilaa)

ikä suositus: 3kk – alle 8kk ikäiset
Koiramäärä: max. 4 – 6 koiraa 
Varapaikkojen tiedustelut koirakoulu@rallyhaukut.net

Pentukurssin sisältö tästä 
4 koulutuskertaa hallilla 98€
5 koulutuskertaa hallilla 111€

sis. teorialuennon
sis. whatsapp/chat tuen
sis. valmistujaispaketin
sis. valokuvauksen miljöössä

Pääsyvaatimus: Ei vaatimuksia. Soveltuu erityisestä pennun ensimmäiseksi kurssiksi, mikäli pentu on jo lähellä 8kk ikää suosittelemme arjen tottelevaisuuskurssia. Onko sinulla enemmän tarve henkilökohtaiseen käytösneuvontaan?  Valokuvaukseen tutustu tästä. Pentutreffit mielessä?


Kouluttaja ma-ti-pe Mira Elfving
Kouluttaja la-su Juha Tervo

Mihin voin jatkaa pentukurssin jälkeen?

Pentujen oma AgiToko – pentukurssin jatko tottelevaisuutta ja tutustutaan Agility esteisiin turvallisesti

Pentujen Agility – pentukurssin jatko agilityyn valmistava kurssi

Rally-Tokon aloituskurssi – hauskaa yhdessä tekemistä, tehtävien tekemistä ja seuraamisen harjoittelua, hyvinvointiin panostamista

Nose Work aloituskurssi  – nenätyöskentelyä

Verijälki eli MEJÄ – nenätyöskentelyä

Arjen Tottelevaisuus – hihnatreeniä, hyvinvointiin panostamista

Aktivointi ja virikekurssi– hyvinvointiin panostamista, tasapainoilua, jumppaa, dobopalloja, puolipalloja yms.

Hoopers – pehmeää liikuntaa, koiran energian purkua juoksemalla

Tottelevaisuuskurssi – jatketaan erilaisten tottelevaisuus tehtävien opettelemista. Tavoitteena tottelevainen koira.

Etkö ole varma mikä olisi sopiva juuri teille?
Kysy koulutusohjaajalta neuvoja sähköpostitse koirakoulu@rallyhaukut.net tai chattaa heti