Rally-Toko episten tulokset ja palkitut 🙂

Alokasluokka

  1. Frodo Bordercollie 96p
  2. Kaapo Labradorinnoutaja 74p
  3. Siru Espanjanvesikoira alle 70p

Voittajaluokka

  1. Jeti Leonberg 96p
  2. Hilla Shetlanninlammaskoira 94p
  3. Hertta Labradorinnoutaja 92p
  4. Turbo Welsh Corgi 78p

Reilu 7 vuotta sitten kuulin tutulta lajista, joka sopisi koiralle kuin koiralle ja päätin tutustua lajiin tarkemmin. Kouluttajia ei löytynyt Pohjois-Suomesta montaakaan, joten hain Etelä-Suomesta apua. Anu Ekegren saimme Ouluun meille opettamaan kädestä pitäen mitä se Rally-Toko on. Olen ikuisesti Anulle kiitollinen lajin salojen avaamisesta ja innostuksesta lajiin, josta myös oma innostus lähti liikkeelle.

Kun lajia oli opettanut omille koirille oli vuoro lähteä kisaamaan lajissa. Lähimmät kisat olivat Kirkkonummella 11.06.2011 Etelä-Suomessa, jonne suuntasin kolmen koiran voimilla. Kaikki saivat tulokset. Parhaimman 99/100 elämäni ensimmäinen oma koira pitkäkarvainen collie Sheena. Sheena oli syntynyt 1.4.2000.  Iloinen ja vilkas koira, joka opetti uskomattoman paljon asioita minulle eri elämäntilanteissa.  Pääsin kisaamaan ensimmäisten Pohjois-Suomalaisten joukossa (Laura Rahikkala toinen).

Sheena 11.6.2011 Kirkkonummella

Tämän kisaamisen jälkeen laji on vienyt mennessään. Kisakokemusta on kertynyt monien kymmenien ratojen verran monella eri rotuisella koiralla. Suosittelen kokeilemaan lajia koiran kun koiran kanssa, se voi viedä mukanaan <3

Kun kisakokemusta oli hankittu saimme ensimmäiset Rally-Tokokisat järjestettyä Oulussa 4.9.2011 tuomarina Anu Ekegren. Sittemmin kisoja on järjestettyä Oulussa vuosittain. Laji joka edelleen kaikkien vuosien jälkeen on lähinnä sydäntäni.

Ensimmäiset Rally-Tokokisat Oulussa 4.9.2011

Rally-Toko FREESTYLE Koiratiimi ry

Ryhmät:
la 9.9, 7.10, 21.10 klo 20-21 (tilaa ilmoittaudu tästä)

Paikka: Lämminhalli tekonurmi, jossa vaimennus pohjalla. Osoite: Lumijoentie 8 90400 Oulu.
Koiramäärä: max. 2 – 5 koiraa, kaikenikäiset.
Hinta: 49 € sis. hallimaksun,  sään salliessa voimme harjoitella myös piha-alueella.

Kouluttaja: Sari Saarela (Koiratiimi ry), koirakoulu.oulu@gmail.com

Rally-Toko Freestyle on Yhdysvaltalainen laji, jossa yhdistyvät koiratanssi ja Rally-Toko. Freestyle Elements tarkoittaa vapaavalintaisia temppuja, joita jokainen rata pitää sisällään. Mukana on mm. kumarrus, pujottelua jalkojen välistä jne. Lajissa voi kilpailla videoimalla oman suorituksensa. Erinomaista vaihtelua Toko, Rally-Toko ja koiratanssiharrastajille.