Pentukurssit Oulussa

2007 vuodesta alkaen meillä on käynyt useita tuhansia eri rotuisia pentuja harjoittelemassa pienryhmissä. Ikäsuositus osallistumiseen noin 12 viikon iästä noin 8 kuukauden ikään saakka. Vanhemmille koirille suosittelemme arjen tottelevaisuuskurssia. 

Pentukurssin tarkoitus on aloittaa koiran koulutus pennulle sopivassa määrin. Harjoittelemme rauhoittumista, luopumista kiinnostavasta kohteesta, luoksetuloa, kohdetyöskentelyä, perusasentoakontaktia sekä hihnassakävelyä.  Tutustumme erilaisiin palkitsemistapoihin kurssin aikana. Kontaktin painotus harjoituksissa luo hyvät pohjat tulevaa arkielämää varten kotikoiran kanssa sekä harrastuksiin tähtääville koirakoille mainion aloituksen tavoitteelliseen koulutukseen. Koulutusmateriaali sisältyy hintaan ja on sähköpostissa jokaisen treenikerran jälkeen. Tällä kurssilla tutustumme lisäksi turvallisesti Pentujen agilityyn sekä käsittelyharjoituksiin. Kouluttamisen teoriaan pääset tutustumaan youtube luennolla.  

Tervetuloa mukaan kursseille ! Meillä on vain yksi ryhmä kerrallaan hallissa.

Pentukurssi Oulussa

 kurssisisältö tarkemmin infosta

+Koulutustunnit hallilla
+Kotitehtävä materiaali
+whatsapp tuki
+Teorialuento
+ Todistuspaketti
+Tyytyväisyystakuu
+Eettinen että nykyaikainen koirankoulutus

Varapaikkojen tiedustelut: koirakoulu@rallyhaukut.net

ti 12.8, 19.8, 26.8, 2.9, 9.9 klo 17:00 (täys)
ti 12.8, 19.8, 26.8, 2.9, 9.9 klo 18:00 (täys)
ti 12.8, 19.8, 26.8, 2.9 klo 19:00 (täys)
ke 13.8, 20.8, 27.8, 3.9, 10.9 klo 17:00 (täys)
pe 15.8, 29.8, 5.9, 12.9 klo 17:50 (täys)
pe 15.8, 29.8, 5.9, 12.9 klo 16:50 (täys)
pe 15.8, 29.8, 5.9, 12.9 klo 18:50 (täys)
ma 18.8, 25.8, 1.9, 8.9, 15.9 klo 17:15 (täys)
ma 18.8, 25.8, 1.9, 8.9, 15.9 klo 18:15 (täys)
ma 1.9, 8.9, 15.9, 22.9 klo 16:15 (täys)
ma 15.9, 22.9, 29.9, 6.10 klo 19:15 (täys)
ti 16.9, 23.9, 30.9, 7.10 klo 17:00 (täys)
ti 16.9, 23.9, 30.9, 7.10, 14.10 klo 18:00 (täys)
ma 22.9, 29.9, 6.10, 13.10 klo 17:15 (täys)
ma 22.9, 29.9, 6.10, 13.10 klo 18:15 (täys)
pe 26.9, 3.10, 10.10, 31.10 klo 16:50 (täys)
pe 26.9, 3.10, 10.10, 31.10 klo 17:50 (täys)
pe 26.9, 3.10, 10.10, 31.10 klo 19:50 (täys)
la 27.9, 4.10, 11.10, 1.11 klo 10:00 (täys)
ma 13.10, 27.10, 3.11, 10.11 klo 19:15 95€ tilaa2:lle
ma 13.10, 27.10, 3.11, 10.11 klo 16:15 (täys)
ti 14.10, 28.10, 4.11, 11.11 klo 17:00 95€ tilaa2:lle
ti 14.10, 28.10, 4.11, 11.11 klo 16:00 (täys)
ma 24.10, 3.11, 10.11, 17.11 klo 17:15 95€ tilaa
ma 24.10, 3.11, 10.11, 17.11 klo 18:15 95€ tilaa
ti 28.10, 4.11, 11.11, 18.11 klo 18:00 95€ tilaa2:lle
pe 7.11, 14.11, 28.11, 12.12 klo 16:50 95€ tilaa
pe 7.11, 14.11, 28.11, 12.12 klo 17:50 95
tilaa
ma 17.11, 24.11, 1.12, 8.12 klo 16:15 95€ tilaa
ma 17.11, 24.11, 1.12, 8.12 klo 19:15 95€ tilaa

ti 18.11, 25.11, 2.12, 9.12, 16.12 klo 17:00 117€ tilaa
ma 24.11, 1.12, 8.12, 15.12 klo 17:15 95€ tilaa
ma 24.11, 1.12, 8.12, 15.12 klo 18:15 95€ tilaa
ti 25.11, 2.12, 9.12, 16.12 klo 18:00 95€ tilaa
ma 15.12, 12.1, 19.1, 26.1 klo 19:15 95€ tilaa
ma 12.1, 19.1, 26.1, 2.2 klo 16:15 95€ (tilaa)
ma 12.1, 19.1, 26.1, 2.2 klo 17:15 95€ (tilaa)
ma 12.1, 19.1, 26.1, 2.2, 9.2 klo 18:15 117€ (tilaa)

ikä suositus: 3kk – alle 8kk ikäiset
Koiramäärä: max. 4 – 6 koiraa 
(+1 varasijalta)
Varapaikkojen tiedustelut koirakoulu@rallyhaukut.net

Pääsyvaatimus: Ei vaatimuksia. Soveltuu erityisestä pennun ensimmäiseksi kurssiksi, mikäli pentu on jo lähellä 8kk ikää suosittelemme arjen tottelevaisuuskurssia. Onko sinulla enemmän tarve henkilökohtaiseen käytösneuvontaanPentutreffit mielessä?


Kouluttaja ma-ti, pe Mira Elfving
Kouluttaja ke-to, su Juha Tervo

Mihin voin jatkaa pentukurssin jälkeen?

Pentujen oma AgiToko – pentukurssin jatko tottelevaisuutta ja tutustutaan Agilityesteisiin turvallisesti

Pentujen AgiToko info
Agilitya ja Tottelevaisuutta
max. 4 – 6 koiraa
(+1 varasijalta)
pennuille suunnattu jatkokurssi pentukurssin jälkeen kun haluat tutustua agilityesteistä mm. putkeen ja harjoitella pennun ohjaamista, suuntien opettelua ja parantaa kehonhallintaa.

ma 18.8, 25.8, 1.9, 8.9 kl 19:15 (täys)
to 18.9, 25.9, 2.10, 9.10 klo 16:00 (täys)
pe 3.10, 10.10, 31.10 klo 18:50 (täys)
ti 4.11, 11.11, 18.11 klo 20:00 77€ tilaa
ma 17.11, 24.11, 1.12 klo 16:15 77€ tilaa
ti 25.11, 2.12, 9.12 klo 20:00 77€ tilaa
ti 13.1, 20.1, 27.1 klo 20:00 (tulossa)

Pääsyvaatimus: Pentukurssi suoritettu meillä tai muualla.

Mihin muualle voin jatkaa pentuni kanssa?

Nose Work aloituskurssi  – matalankynnyksen nenätyöskentelyn aloituskurssi

Rally-Tokon aloituskurssi – hauskaa yhdessä tekemistä, erilaisten tehtävien tekemistä kylteistä ja seuraamisen harjoittelua, hyvinvointiin panostamista

Tokoon tutustumiskurssi – Mitä toko on? Minkälaisia liikkeitä siinä opetetaan koiralle? Tule Tutustumaan.

Verijälki eli MEJÄ – nenätyöskentelyä

Arjen Tottelevaisuus – hihnatreeniä, hyvinvointiin panostamista

Aktivointi ja virikekurssi– hyvinvointiin panostamista, tasapainoilua, jumppaa, dobopalloja, puolipalloja yms.

Hoopers – pehmeää liikuntaa, koiran energian purkua juoksemalla

Etkö ole varma mikä olisi sopiva juuri teille?
Kysy koulutusohjaajalta neuvoja sähköpostitse koirakoulu@rallyhaukut.net tai chattaa heti aidolle asiakaspalvelijalle

Verkkokaupastamme

Robur sensitive penturuoka 3kg 29€ 2kpl 12kg 139€ (69 €/kpl)